Julkaistu Rakennustekniikka -lehdessä 4/2009 nimimerkillä Harjakainen
Suomessakin on päätetty vähentää kasviohonekaasujen päästöjä 80 % vuoteen 2050 mennessä. Hyvä niin, sillä tavoitteitahan pitää olla. Mutta kaikki muu asian tiimoilta onkin sitten jätetty auki.
Heitellään kyllä liturgiaa kulutuksen vähentämisestä, vähäpäästöisistä energiamuodoista ja rohkeimmat uskaltautuvat jopa puhumaan käyttötottumusten muuttumisesta. Mutta kokonaisuus, joka tuosta muodostuu, on arpapeliä.
Se on hämmästyttävää, koska kysymys on pohjimmiltaan insinööritieteistä. Pitäisi pystyä laskemaan, mitkä ovat teknis-taloudellisesti järkevimmät toimenpiteet tavoitteen saavuttamiseksi ja sitten toimimaan sen mukaisesti. Mutta ehei, eipä asia noin yksinkertainen olekaan. Näkemykset järkevimmistä toimenpiteistä vaihtelevat niin paljon eri esittäjillä, että ei kyse taidakaan olla insinööritieteistä, vaan jostain aivan muusta.
***
Otetaan esimerkiksi sellainen perusasia kuin lisäydinvoiman vaikutus päästöihin. Samassa artikkelissa Rakennuslehdessä haastateltujen tutkijan ja poliitikon mielestä sen vaikutukset ovat aika erilaiset. Kun toinen toteaa Olkiluodon voimalan pudottavan sähköntuotannon päästöt puoleen, toinen toteaa uuden ydinvoimalan vaikutuksen olevan vain 2 % Suomen kokonaispäästöihin.
Retoriikkaan tietysti kuuluu esittää prosentit tarkoitushakuisesti, mutta eikö tässä ole ihan matemaattinenkin ristiriita? Suomen sähköntuotannon CO2 -päästöt ovat noin 25 Mt, kun kokonaispäästöt Suomessa ovat noin 85 Mt. Nopean prosenttilaskun perusteella sähköntuotannon päästöjen puolittamisen vaikutus Suomen kokonaispäästöihin on siis 15 %.
Kumpi on oikea luku, 2 % vai 15 %? Tällä luulisi jo olevan vaikutusta johtopäätöksiin ja toimenpiteisiin. Ei asia voi olla mikään mielipidekysymys, vaan ihan laskettava fakta.
***
Kasvihuonepäästöjä vähentävistä toimenpiteistä esitetään kyllä monenlaisia skenaarioita, joissa esitetään saavutettavia säästöjä energiassa ja parhaimmillaan jopa itse päästöissä. Mutta kyllä insinööri vaatisi päälle myös yhden lisätiedon, jota on totuttu valintatilanteissa käyttämään: rahan. Mitä se ja se toimenpide maksaa, ja kuka ne kustantaa?
Kustannusten laskeminen on ilmeisesti joko liian vaikeata tai ne jätetään tarkoituksella pois. Mutta eihän päätöksiä ilman niitä pitäisi tehdä, kyllä veroeurot saati omasta kukkarosta maksettavaksi tulevat energiasäästötoimenpiteet kansalaisia kiinnostavat. Mitkä ovat vahtoehtoskenaariot tavoiteltavien päästövähennysten saavuttamiseksi, mitä ne maksavat ja mistä rahat otetaan?
Ellei tällaisia laskelmia ole käytettävissä, päätökset ovat tyhjän päällä ja tulevat poliitikkopolvet joutuvat niitä purkamaan, kun ne osoittautuvat mahdottomiksi toteuttaa. Mieluummin tehtäisiin jo nyt järkeviä toimenpiteitä oikeiden laskelmien pohjalta. Jos laskelmat sitten osoittavat, että valittu tie ei olekaan realistinen, parempi havaita se tässä vaiheessa kuin sen jälkeen kun on jo vuosikymmen lyöty päätä väärään seinään.
***
Entä sitten matalaenergiarakentaminen? Siitä vasta liikkuukin monenlaista tietoa. Toisten mielestä talot voidaan lämmittää hiustenkuivattimilla, toisten mielestä koko matalaenergiarakentaminen on turhaa, laajennetaan mieluummin kaukolämpöverkkoa ja ongelma hoituu sillä.
Edes siitä ei ole varmuutta, toimivatko matalaenergiataot rakennusfysikaalisesti oikein. Tuleeko homeongelmia? Miten pientalojen tekniikka ja ilmanvaihto saadaan ohjattua oikein, kun meillä on ammattimaisesti huollettujen toimisto- ja kerrostalojenkin ohjaamisessakin vaikeuksia saada asennetut hienot laitteet ja automatiikka toimimaan suunnitellusti.
Onneksi matalenergiarakentamisesta alkaa jo olla kokemuksia. Mutta missä ovat kattavat serantatutkimukset siitä, ollaanko tavoiteltuja kulutuslukemia saavutettu, ja millainen käyttömukavuus on ollut? Tehdyistä ratkaisuista pitäisi kerätä systemaattisesti tietoa, ottaa opiksi ja kehittää ratkaisuja faktojen eikä luulojen pohjalta.
***
Nyt on siis päätetty kasvihuonekaasujen vähentämisen tavoitteet. Päätöksessä on se hyvä puoli, että sen tehneet henkilöt eivät ole virassa siinä vaiheessa kun tulokset todetaan. Jälkipolville jää arvioitavaksi, onko päätetty ja ennen kaikkea tehty oikeita asioita, silloin kun olisi pitänyt. Ja mitä olisi pitänyt tehdä toisin.
Oikeiden asioiden tekeminen on nimittäin hiukan vaikeaa, kun käytettävissä ei ole oikeita, pitäviä faktoja vaan keskustelua käydään puutteellisten tietojen, yksisilmäisten periaatteiden ja eturyhmien intressien pohjalta. Näihin eturyhmiin kuuluu myös rakennusala, jonka pitäisi itsekriittisesti puntaroida, onko energiainnostuksen takana aito halu vähentää kasvihuonepäästöjä, vai sittenkin into luoda uutta bisnestä energiarakentamisesta ja -korjaamisesta.
Eräs suosittu ohjenuora kuuluu: ”Päätä hitaasti, toteuta nopeasti”. Niin kiire ei 40 vuoden ajanjaksossa saa olla, ettei ehdittäisi selvittää kunnolla faktoja ja perusteita, joiden pohjalta toimitaan. Ei hyvältä näytä, jos ei päästä yksimielisyyteen edes prosenttilaskun oikeellisuudesta.
Silloin voi helposti käydä niin, että on päätetty nopeasti, mutta toteutuksen kanssa jäädään vatuloimaan vuosikymmeniksi. Voihan se olla tietysti tarkoituskin, koska siten luodaan mielikuva päättäväisyydestä ja toimeliaisuudesta, mutta samalla voidaan jättää todelliset asiat tekemättä.