Kaikki asiantuntijat yhteen koriin

Julkaistu Rakennustekniikka -lehdessä 2/2009 nimimerkillä Harjakainen

RIL:n ROTI- prosessi on kunnioitettava ja kannatettava hännännosto rakennusalalta. Voisiko se toimia keskustelun herättäjänä ja aloitteiden liikkeellepanijana? Tuskin, koska eipä sellaista tuloksesta juuri löydy, josta joku voisi yllättyä tai olla eri mieltä. Mutta pakko silti yrittää. Joten tässä nyt otetaan kantaa siihen mitä ROTI-raportissa oli, ja mitä siinä olisi voinut olla.

+++

Ihan hyvä, että sen verran on liikahdettu perustusmontusta, että pelkän ennalleen korjaamisen sijasta aletaan jo puhua rakennetun ympäristön uusiutumista sen myötä kun ympäröivä yhteiskuntakin muuttuu. Aika usein raportissa ja tiedotuksessa kuitenkin mainitaan sana korjausvelka ja päällimmäiseksi jää vaikutelma iänikuisesta ruikutuksesta, että ”meillä menee huonosti, antakaa lisää rahaa”. Voisiko rakennusala olla myös yhteiskunnan uusiutumisen edelläkävijä ja tiennäyttäjä? Ehkä seuraavalla kerralla.

Sinänsä, huoli rakennetun omaisuuden kunnossapidosta on ihan aiheellinen näinä aikoina, kun siitä niistäminen ei samalla tavalla karsi poliittisia irtopisteitä kuin uuden koulun tai kirjaston rakentamatta jättäminen. ROTI-raportti peräänkuuluttaakin panostausta kuntoarvioihin, -tutkimuksiin ja -todistuksiin. Verrataan kiinteistöä auton huoltoon. 

Häh? Tiedoksi, että auton huollossa autoa myös huolletaan, ei vain tarkasteta. Milloin rakennusala alkaa puhua kausihuolloista, joissa pannaan rempallaan olevat, tulevaisuudessa isoja kuluja aiheuttavat asiat kuntoon, eikä vain katsella päältä? Kiinteistöissäkin pitäisi painopiste siirtää vikojen korjaamisesta ennakoivaan huoltoon.

+++

Nuorten tilanteen esiinnosto oli hyvä oivallus. Joskin taitaa sekin huuto mennä tyhjälle salille. Asiahan on niin, että ei nuoria, tai ketään muutakaan, palkata jos töitä ei ole. Nyt pidetään töissä se yritykselle parasta tulosta tuova ydinporukka, jonka päälle tulevaa nousua rakennetaan. Ihan turha siinä on itkeä nuorten tai eläköityvien työllistämisestä, kun asioita priorisoidaan omistajien näkökulmasta.

Hieman huvittava muuten tämä muodissa oleva tapa kehua miten paljon kussakin firmassa säästetään kokoustarjoiluista ja printtaamalla kahdelle puolelle paperia. Kuin se toisi työtä jollekulle ei vielä poispotkitulle. Kyllähän omistajan kukkaroa varmasti kaikenlaiset tuloksentekoa haittaamttomat säästöt lämmittävät. Mutta ei yrityksissä silti pidetä töissä ketään, jolle ei ole töitä.

Mutta on nuorilla peiliin katsomisen paikkakin. Nythän opiskelijoilla on vallalla käsitys, että niin DI- kuin AMK-inssikoulutuksen on tarkoitus johtaa johtohommiin, mieluummin heti parin ensimmäisen uravuoden aikana. Tuotanto opitaan riittävän hyvin siinä kesätöiden ohessa, ja valmistumisen jälkeen voi odottaa jo ”vaativampia töitä”. Tervetuloa vain reaalimaailmaan, nuoret! Kun haette töitä, kannattaa nuo haaveet ainakin silloin pitää vähän matalammalla profiililla ja olla valmiita tekemään niitä vähemmän vaativiakin hommia, joista 90 % rakennusalan töistä koostuu.

+++

Ei taida olla seminaaria tai selvitystä rakennusalalla, jossa ei puhuttaisi myös Energia- ja ilmastoasioista. ROTI-raportissakin toistetaan kaikki jo tutuiksi tulleet kliseet.

Mutta miksi puhutaan aina energiansäästöstä? Mitä vikaa energian kulutuksessa on? Sehän tuo elintasoa, nautintoa, taloudellista kasvua! Ja siinä sivussa kylläkin päästöjä. Niiden päästöjen takia energia-ala on pakotettu uudistumaan rajusti lähivuosikymmeninä.

Rakennusala on aktivoitunut säästämään energiaa. Muualla maailmassa puhutaan siitäkin, mitä mahdollisuuksia energiantuotannon uudistuminen tuo liike-elämälle.

ROTI-arviosta oli tämä puoli oikein tietoisesti jätetty pois, kuin se ei koskisi rakennusalaa. Vaikka samaan aikaan puuhataan paria kolmea uutta ydinvoimalaa, nykyisten voimaloiden uusimisia, tuulivoimaloita, siirtoverkkojen rakentamista…. 

Mitä se tietää? Uudenlaisen osaamisen syntyä täällä Suomen maaperällä, jolla on valtava kysyntä maailmanlaajuisesti. Eikö ROTI-paneelin mielestä sillä ole mitään tekemistä rakennusalan kanssa?

Leave a Comment

Your email address will not be published. Required fields are marked *