Kirjoitettu Helsingin Sanomien yleisönosastoon elokuussa 2008, ilmeisesti julkaisematon. Tämä käy yleisenä vastauksena moniin rakennusalaa sättiviin yksityishenkiklöiden kirjoituksiin, mutta kääntyy hieman insinöörimäiseksi selittämiseksi, joten julkaisemattomuus on ymmärrettävää. Sopii kuitenkin rakennusalan blogiin.
Hannu Taskinen arvosteli kiinteistöremnontin toimijoita, erityisesti rakennusliikkeitä, kirjoituksessaan 3.8. Kirjoitus saattoi perustua omakohtaiseen kokemukseen, mutta se antoi aihepiiristä varsin yksipuolisen kuvan.
On sanottu, että taloyhtiöiden remonteissa on tilanne, jossa kohtaavat alan osaamattomimmat tilaajat ja ammattitaidottomimmat tekijät. Tällaisessa asetelmassa tietysti voi syntyä huonoa jälkeä. Alalla on kuitenkin myös runsaasti osaavia ja työhönsä pitkäjänteisellä vakavuudella suhtautuvia tekijöitä, vaikka kirjoittelu usein keskittyy epäonnistumisiin. Tasapuolisuuden vuoksi tuon hieman esiin urakoitsijan näkökulmaa.
Tulossa oleva korjausbuumi on fakta, ja se houkuttelee markinoille lisää palveluntarjoajia, mikä on tilaajan etu. On kuitenkin turha luulla, että taloyhtiöiden remontit olisivat mikään valtavan houkutteleva tai kannattava markkina rakennusliikkeille. Monille rakennusliikkeille asukkaiden läsnäolo ja sen vaatima erikoishuomio remontin aikana on nimittäin lähes ylittämätön kynnys. On monta kertaa yllätys, miten paljon se vaatii lisätyötä normaalin teknisen suorituksen lisäksi.
On havaittu, että esimerkiksi putkiremontin sujuva toteutus vaatii kohteeseen kokopäiväisen asukaspalveluinsinöörin, joka huolehtii asukkaiden tiedottamisesta ja lisätöihin liittyvistä neuvotteluista. Tämä on vaativa tehtävä, jollaiseen ei välttämättä yrityksen normaalista henkilökunnasta edes löydy sopivia resursseja. Lisäksi taloyhtiö ei yleensä ole valmis tällaisesta palvelusta maksamaan, vaan ottaa sen halvimman tarjouksen josta se puuttuu. Ja ihmettelee, kun tiedotus ja yhteistyö ei toimi.
Kirjoituksessa esitetty varoitus, että suunnittelijat ja muut tekijät eivät saa olla kytköksissä toisiinsa, on vain osatotuus. Toinen puoli on, että jos tekijät edustavat samaa osapuolta, koordinaatio yleensä toimii paremmin ja myös vastuukysymykset ovat selkeitä. Jos suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa sama taho, kaikki mahdolliset puutteet ovat selkeästi toteuttajan vastuulla. Jos taloyhtiö tilaa suunnittelun omaan lukuunsa, voidaan saada aikaan pitkiä kiistoja siitä, onko esim. vesivuodon syynä suunnittelu- vai rakennusvirhe.
Oma lukunsa ovat erilaiset pilkotut mallit, joissa taloyhtiö voikin löytää itsensä päätotteuttajan asemasta. Tällöin esim. työtapaturman kustannukset, jotka voivat olla miljoonaluokkaa, saattavatkin päätyä taloyhtiön korvattaviksi.
Amattitilaajat käyttävät varsin paljon suunnittelu & toteutusmallia, hyvillä kokemuksilla. Ei siis voi kategorisesti sanoa sen olevan huono. Parhaimmillaan se tuo myös urakoitsijan toteutusosaamisen tilaajan käyttöön jo hankkeen alkuvaiheessa, jolloin päätöksiä tehdään. Ammattitaitoa tarvitaan joka tapauksessa molemmin puolin pöytää, ja osaavan projektin vetäjän tai valvojan olemassaolo taloyhtiön puolella on myös rakennusliikkeen puolesta toivottavaa.
Lisätöitä koskeviin kirjoituksiin sisältyy usein tuo myyttii, että lisätyöt olisivat rakentajille jotenkin erityisen hyvä bisnes. Tavallisesti tilanne on juuri päin vastoin, niistä on vaikea saada edes omiaan pois kun ottaa huomioon kaikki lisätöihin liittyvät häiriöt jotka monasti ylittävät itse työstä aiheutuvat kustannukset. Etenkin taloyhtiöissä asukkaiden lisätyöt ovat palvelua eivätkä bisnestä ja taloyhtiö saisikin varmasti neuvoteltua itselleen paremman paketin jos sovittaisiiin, että tyydytään vakioratkaisuihin ja asukkaat eivät tilaa omia lisätöitä.
Tulevat korjaukset taloyhtiöissä ovat haaste kaikille osapuolille. Niihin pitäisikin vastata yhteistyöllä ja yhteisesti uusia toimintamalleja kehittäen, eikä lietsomalla kuluneita uhkakuvia.