Rakennusalalla tuntuu olevan vaikeata keskustella rakennushankkeen kustannuksista. Monella on vaikeuksia ymmärtää, miten ne muodostuvat. Kustannuksilla yksi tarkoittaa yhtä ja toinen toista, ja erityisen vaikea on selittää asiaa alaa vähemmän tunteville tilaajille ja sijoittajille.
Suurin tuska nousee siitä, että rakennushankkeelle ei pystytä etukäteen antamaan yhtä yksiselitteistä hintaa, joka sitten pitäisi loppuun asti. Vastauksena kysymykseen kustannuksista tulee selityksiä erilaisista arvioista, laskelmista, riskeistä ja päälle vielä tilastollinen simulaatio siitä, mihin kaikki voi johtaa.
Yksi väärinkäsitysten lähde on rakennusalalla käytetty termi ”kiinteä kokonaishinta”. Se kuulostaa hyvältä, mutta kaikki alalla toimivat tietävät, ettei sellaista olekaan, ennen kuin hanke on päättynyt. Monenlaiset muutokset ja yllätykset vaikuttavat kustannuksiin pitkin matkaa, toteutusmuodosta riippumatta.
Rakennushankkeen kustannusten arvioinnissa ongelmana on, että se on liikkuvaan maaliin osumista. Alkuvaiheessa on puutteelliset tiedot hankkeen sisällöstä ylipäätään, ja silloin ollaan lähinnä referenssitietojen varassa. Kun sisältö alkaa täsmentyä, voidaan tehdä tilapohjaisia, karkeita arvioita. Vasta kun yksityiskohtaisia suunnitelmia alkaa valmistua, voidaan laskea tarkkoja määriä ja niiden kustannuksia. Ja kustannukset elävät edelleen, kun hankintoja lyödään kiinni ja todelliset toteutuskustannukset alkavat selvitä.
Ristiriita on siis siinä, että tarkat kustannukset tarvittaisiin jo silloin, kun edellytyksiä niiden määrittämiseen ei ole. Kenelläkään ei ole kristallipalloa, josta näkisi kustannukset hankkeelle, jonka sisällöstä ei vielä ole tarkkaa tietoa. Silti tällainen tieto tarvittaisiin investointi- ja tukipäätöksille.
Ratkaisuna on, että koko kustannusten määräytymisen ajattelutapaa tulisi muuttaa. Valmistavassa teollisuudessa on jo kauan sitten luovuttu perinteisestä kustannusajattelusta, jossa kustannukset muodostuvat kohtalonomaisesti tuotesuunnittelun seurauksena. Sen sijaan puhutaan tavoitehinnoittelusta, target costingista, jossa tuotteen hinta määrätään markkinalähtöisesti ja sen jälkeen tuote suunnitellaan asetettuun kustannusraamiin.
Tätä samaa ajattelua on rakennusalalla sovellettu TVD (Target Value Delivery) metodissa, jossa tavoitebudjetti määritetään kaupallisten ja muiden alustavien tarkastelujen ja reunaehtojen pohjalta, ja sen jälkeen kustannuksia, suunnittelua ja toteutusta ohjataan rinnakkain tavoitteiden mukaisesti. Kun sisältö on riittävästi määräytynyt ja osapuolet ovat varmistuneet kustannustason realistisuudesta, lukitaan kaikkia sitova tavoitekustannus.
On siis harhaanjohtavaa ajatella tarjouskilpailulla saatua kokonaishintaa rakennushankkeen ”oikeana” kustannuksena. Kustannusten määräytymistä pitäisi tarkastella osana jatkuvaa hankeprosessia, jossa hanketta ohjataan ja päätöksiä tehdään kustannuksista tietoisena. Tällä tavalla ajateltuna yhdessä asetettu tavoitekustannus on luotettavampi arvio lopullisista kustannuksista kuin saatu urakkatarjous.
Kunnollinen kustannusten ohjaaminen edellyttää usein uusien toteutusmuotojen soveltamista, joissa avoin kustannusten käsittely pitää huolen siitä, että piilokatteita ei kerry kenellekään, ja fokus on kokonaiskustannuksissa. Näin alan keskustelukulttuuri pikkuhiljaa voisi siirtyä siitä, kuka jemmaa tai vetää välistä, siihen, kuinka hanketta ohjataan ja riskejä hallitaan kustannusraamissa niin, että sisällölliset ja laadulliset tavoitteet saavutetaan mahdollisimman hyvin.
Kirjoitus on julkaistu Rakennuslehdessä 17.6.2022