Kirjoitus on julkaistu Korjausrakentaminen -lehdessä 2/2018.
Kun uutta kehityshanketta käynnistellään ja siihen haetaan osallistujia ja rahoitusta, hankkeen pohjustuksesta ei ylisanoja puutu. Haetaan isoa systeemistä muutosta, ehkä kansainvälistä läpimurtoa ja nykyisin vielä distruptiota. Näillä lähtökohdilla on toteutettu lukuisia kehityshankkeita myös rakennusalalla.
Distruptioita on nähty vähemmän ja hyvin harvasta kehityshankkeesta on jäänyt jälkeen muuta kuin tutkimusraportti. Yleensä sen voi jo katsoa onnistumiseksi, jos on saatu toteutettua edes yksi pilotti, jossa on kokeiltu jotain uutta.
Suuret muutokset tapahtuvat pikemmin pakon sanelemana, kriisin kautta ulkopuolisten tekijöiden vaikutuksesta kuin systemaattisena, johdettuna muutosprosessina. Valitettavasti.
Rakentamisessa kaivataan selkeästi muutoksia, kun päivittäin saamme lukea asiantuntijoiden pohdintoja siitä, millaisia käyttämättömiä kehityspotentiaaleja alalla on, noin kauniisti sanottuna. Miten saisimme puheet muutettua teoiksi ja muutokset etenemään?
Ideointi on helppoa
Useissa muutosprosesseissa mukana olleena, onnistuneissakin, sanoisin, että pysyvän muutoksen aikaansaamiseen tarvitaan kolme asiaa. Ensin pitää olla idea, jonka päälle muutosta lähdetään rakentamaan. Toiseksi on kehitettävä ja viimeisteltävä muutosta edellyttävä tuote, ratkaisu tai toimintamalli. Kolmanneksi uusi ratkaisu on vietävä käyttöön riittävän laajasti, jotta vaikutus jää pysyväksi.
Näistä ensimmäinen, ideointi, on helpoin. Ideoita on maailma täynnä. Nykyisessä startup huumassa niitä suorastaan tuhlataan ja projekteja ja yrityksiä polkaistaan pystyyn siellä täällä. Myös yritysten sisältä löytyy paljon kehitysideoita ja niitä pöyhitään lisää esiin strategiatyöpajoissa. Jos oma mielikuvitus loppuu, voi aina hakea uusia aihioita erilaisilta konsulteilta tai kansainvälisistä tutkimuksista.
Idean pitää toki olla hyvä ja kantaa loppuun asti, joten mikä tahansa ei käy, mutta näkemykseni mukaan hyviäkin kehitysideoita riittää jo nykyisellään vuosikymmeniksi eteenpäin ja uusia kehitysaihioita pintautuu jatkuvasti.
Valmiiksi kehittäminen on vähän vaikeampaa. Ongelmana ei ole niinkään itse kehitystyö, etenkään jos rahaa riittää, vaan älyllinen ja ajallinen panostus jota se vaatii kehitystulosta hyödyntävältä organisaatiolta. Jos kehitysvastuu ulkoistetaan tutkimuslaitokselle tai konsultille, lopputulos voi olla kelvoton käytäntöön sovellettavaksi. Kyseisten laitosten primääribisnes onkin kehittäminen, jolloin käytäntöön vienti kiinnostaa vähemmän kuin kehittämisen jatkuminen.
Käytäntöön vienti vaikeaa
Kolmas vaihe, käyttöönotto ja käytön laajentaminen, on vaikein. Jotta kehitystyön tulos lähtee elämään, se vaatii riittävää jatkopanostusta, mutta erilaista kuin kehitysvaiheessa. Nyt pitää olla innostunut käyttäjäorganisaatio, joka soveltaa tulosta ja kehittää ratkaisua eteenpäin osana jatkuvaa operatiivista toimintaansa.
Läpimurto voi viedä yllättävän pitkään jolloin usko – ja rahat – voivat loppua kesken. Kaikkia ideoita ei tietenkään ole tarkoitettukaan onnistumaan, tai aika niille voi olla väärä. Mutta paljon hyviä ja elinkelpoisiakin asioita kaatuu vain siihen, että asiaan uskova ja siihen sitoutunut omistajaorganisaatio puuttuu.
Tästä päästäänkin kiertämään tämän pohdiskelun alkupisteeseen. Kun idean lamppu syttyy ja kehityshankkeen käynnistämistä harkitaan, tärkeintä on pohtia onko edes onnistuneella lopputuloksella mahdollisuutta päätyä laajaan käyttöön. Onko siihen panostaa riittävästi aikaa ja resursseja? Onko aika ylipäätään kypsä idean laajaan soveltamiseen? Ja ennen kaikkea, onko tuleva käyttäjäorganisaatio jo innokkaana odottamassa kehitystyön tulosten käyttöön ottoa?
Nämä ovat tärkeämpiä kysymyksiä kuin se, kuulostaako lähtöidea hohdokkaalta. Kääntäen, jos asian käytäntöön vienti on petattu ja suunniteltu jo alusta asti, kehittäminen etenee ”imuohjatusti”. Tällöin jokainen pienikin käytäntöön johtanut edistysaskel, joka muuttaa maailmaa vähän kerrallaan on arvokkaampi kuin loisteliaat kehitysvisiot, jotka jäävät toteutumatta.